tiistai 2. lokakuuta 2012

Takaisin talliini mä astelen

Heipä hei taas kaikille!

Kesä vierähti ohitse, enkä omista epäilyistäni ja lupailuistani huolimatta saanut kovin paljoa aikaiseksi virtuaalitalleilun suhteen. Nyt kuitenkin YO-kirjoitukset ovat ohitse, joten aikaa on taas muullekin kuin nenä kirjassa istumiselle. Koeviikkokin on ohi, joten mikään ei enää pitele minua!

Tallilla ei valtavasti ole tapahtunut muutoksia. Jotain pientä kuitenkin on luvassa, kuten aina tauon jälkeen. Ulkoasu on vaihtunut, kuten moni on varmasti huomannut. Hevosten sivuille en sitä ole vielä ehtinyt vaihtaa, mutta kaikki ajallaan. Lisäksi Repe on siirtynyt eläkkeelle, kuten aivan pian myös Rolle.

Tilalle on kuitenkin saatu uuttakin verta, kun nuorikot ovat saavuttaneet maagisen kolmen vuoden iän. Tällä kaudella kilpailuihin siis vanhojen tuttujen lisäksi lähtevät myös Kalle ja Hanna. Kalle on minulle vielä kilpailuiden suhteen aivan uusi tuttavuus, mutta Hannalta odotan perimän perusteella paljon.

Kilpailusta taitaa tulla muutenkin helpompaa (ainakin omassa päässäni), kun VRL on taas ottanut kilpailujaokset siipiensä suojaan. Näin ollen ilmoittautumiset ovat jo lähteneet sekä este- että koulupuolelle. Tuloksia odotellessa sitten vaan!

Heräilemme henkiin pikkuhiljaa, toiminta ei varmasti lähde rullaamaan täysillä heti. Nyt palauttelen mieleeni hieman unholaan painunutta inspistä, ja opettelen nauttimaan tästä ennen suorituspaineita!

Rakkaudella, 
Amda

torstai 24. toukokuuta 2012

Ensimmäiset KTK-kelpoisuudet!

Huh hei, hengissä ollaan edelleen. En ole nyt - täysin omaa laiskuuttani - jaksanut blogiin kirjoitella tai kirjoittaa edes päiväkirjoja hevosille. IRL-elämän lukio on hieman liian rankka yhdistettynä superhyperaktiiviseen virtuaalitalleiluun...

No, jotain elämää on silti täälläkin ollut. Cheritable koki (tai virallisesti kokee vasta muutaman päivän päästä...) aikansa suurimmat kilpailut. Kisat kestivät yhteensä kuusi päivää, ja ne järjestettiin kouluratsastuksen puitteissa 27.5-1.6. Nyt vihdoinkin kaikki tulokset on saatu lähetettyä KRJ:lle, sitten vain toivotaan, että menevät läpi, enkä ole tehnyt mitään tyhmiä virheitä :). Omaakin menestystä tuli, ja Essi menetti Cherrien eniten kilpailleen hevosen tittelin Liisille, jolla on kasassa lähes 90 kilpailut. Hienoa!

Muutenkin on kilpailtu hieman. En ole merkinnyt niitä tänne blogiin, sillä totesin, ettei ketään oikeasti kiinnosta kilpailut, joihin osallistumme. Muutenkin ne olivat lähinnä muistutusta itselleni, mutta nyt ostin itselleni kalenterin, johon iloisesti raapustelen Stabiloilla kaikki olennaisimmat asiat.

Tähän mennessä kalenterista on kisojen lisäksi löytynyt mm. Repen eläkkeelle siirtyminen, Unnan ja Aksun syntyvä varsa (laskettu aika 16.6) ja huhtikuun YLA-tilaisuus. YLA:n tulokset eivät ole vielä täysveristen osalta tulleet. Tyypillistä, aina minulle käy näin. Odotukset ovat kuitenkin ihan suhteellisen korkealla, ja jaksan edelleen uskoa vähintään YLA2 tuloksiin kaikille.

Lisäksi viimeinkin on saatu tulokset al Najyan ja Alegren näyttelyistä! al Najyan näyttelyissä sekä Unna, Repe että Aksu saavuttivat LKV-sijat, (Unna & Repe LKV1, Aksu LKV2), ja Unna ja Repe kurottautuivat myös BIS-sijoille! Repe oli jaettu BIS2 samat kuvat omaavan Bashaar Abaan al Qadirin kanssa, ja Unna upeasti BIS1, mikä tarkoittaa samalla myös kantakirjakelpoisuutta. Repekin on BIS-sijan johdosta kantakirjausta vailla. Nyt sitten vain äkkiä tutkimaan kantakirjattujen kuvia! Aksukaan ei lähtenyt kotiin tyhjin käsin, vaan nappasi yhten irtoSERTeistä mukaansa.Alegren näyttelyt sen sijaan eivät menneet aivan yhtä putkeen, vaan Aksu oli luokkansa kuudes napaten mukaansa - jälleen kerran - KUMA:n ja JS:n.

Kaiken maailman touhua siis on ollut. Uskon vahvasti inspiksen - ja päivitystiheyden - saavan piristettä kunhan koulut loppuvat, ja aikaa on muuhunkin kuin nenä kirjoissa istumiseen: Kesätöihin...

Hyvää kesänalkua kaikille!
Rakkaudella Amda


tiistai 24. huhtikuuta 2012

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Yleislaatuarvosteluun mars!

Otsikko kertonee kaiken. Huhtikuun YLA -tilaisuuteen ollaan siis matkalla. Ketään ei yllättäne YLAan valittu nelikko: Unna, Dafi, Aksu ja Repe. Ne ovat vanhimpia, joten liian montaa tilaisuutta ei ole enää jäljellä, kun kaikki taitaa aavistuksen epäaktiivisesti toimia edelleen... Iän takia niille on kertynyt eniten mm. päiväkirjamerkintöjä, ja tietysti myös kisoja. Lisäksi ne ovat hevosia, joilla omasta näkökulmastani on eniten esim. jalostusarvoa, eivätkä tittelit sitä aikaan laske. Tilaisuus järjestetään muistaakseni 18.4. Pari päivää tässä ollaan sitten yritetty silotella sivuja, päivittää ja korjailla luonteita ynnä muuta hienoa. Sitten ei muuta kun jännitetään. Kyllä sieltä pitäisi vähintään YLA2:t tippua kaikille! Se on tavoite.

Lisäksi on ilmoittauduttu ERJ- ja KRJ-Cupeihin, ja tuloksia odotellaan al Najyan ja Alegren näyttelyistä.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Uutta verta!?

Kauan kaivattuja vauvauutisia on nyt sitten luvassa :). Unna astutettiin muutama päivä taakse päin Golden Rosen Gloomy Handsomella, ja varsan - joka itseasiassa on jo pitkälle suunniteltu - laskettu syntymisaika on 1.5. Myös Aksu on hetki sitten astunut yhden tamman, joka ei kuitenkaan ole arabi. Tämä tamma edustaa hieman erityyppisiä hevosia, nimittäin Welshejä. Varsasta tulee näin ollen Welsh Part Bred, joka ymmärtääkseni lasketaan welsheihin, ja part bred on "alarotu" eri sektioiden tapaan. Jännää! Itselleni en tätä varsaa kuitenkaan aio jättää, vaan haluan Aksusta puhtaan arabin.

Samalla olen itsekin innostunut uusista roduista. Tekisi valtavasti mieli hommata Irish Cob. Blueyhan minulla joskus oli, mutta siitäkin on ikuisuuksia, ja silloin elimme vielä siittolauskossa. Siellä ei väärän rotuiselle ruunalle ollut juurikaan käyttöä. Mutta nyt... Mustankirjava tinkerori <3_<3. Hetimulletännenyt! Ainoa ongelma ovat karsinapaikat. Vaikka Siru ja Jumpe nyt muuttivatkin uusiin koteihin, on tallissa silti vain kaksi tyhjää paikkaa, joista niistäkin toisen tulee täyttämään Unnan varsa. Lisäksi meinaan Unnalla teettää toisenkin varsan, jonka isäksi viimeistään tulee Aksu. Silloin tulee ahdasta. Joku pitäisi siis saada myytyä uuteen kotiin, mutta toisaalta en raaskisi luopua kenestäkään. Vaikeaa.

Ehkä tähän jotain selkoa kuitenkin saadaan, ennemmin tai myöhemmin.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Näyttelyuutisia!

...ja hieman muitakin uutisia.

Ensinnäkin muutama teksti sitten mainitsin ilmoittaneeni hevosia useisiin kilpailuihin. Sieltä löytyi niin KRJ:tä, ERJ:tä, KERJ:tä kuin NJ:n alaisia näyttelyitäkin. ERJ:n ja KERJ:n tulokset ovat tosiaan tulleet. Kenttäkisat menivät ihan kohtalaisesti, esteet taas täysin penkin alle. Lisäksi olin jossain epähuomiossa laittanut hevosia vääriin luokkiinkin. Onneksi se ei porrastamattomissa hylkäykseen johda, mutta häiritsee itseäni. No, ei voi mitään.

Näyttelyt taas... No, kaikki tulokset eivät ole vielä edes tulleet, mutta jo tulleet ovat menneet enempi vähempi loistavasti. Sekä Unna että Repe omissa luokissaan on kruunattu LKV1, minkä lisäksi ne ovat saaneet JS arvonimet sekä irtoSERT ehdokkuudet. Nyt voitte sitten arvata kahdesti, maltanko odottaa tuloksia?

Samalla innostuin kantakirjauksesta valtavasti. Jos Unna nappaa irtoSERTin itselleen, se on jo niinsanotusti kantakirjakelpoinen, kuten olisi myös Leea jos se pärjää (sen luokan tulokset eivät vielä ole tulleet). Pitää vain tutkia tammojen kuvat, ettei kellään ole Unnan kuvia jo käytössään. Orien kuvat onkin jo käyty läpi, minkä puolesta myös Aksu ja Repe olisivat vapaata riistaa. Niiltä vain puuttuu vielä muutamia tuloksia. Uskon nyt vahvasti ainakin Repen mahdollisuuksiin, joskin toisessa vastaavassa luokassa on yksi ori samoilla kuvilla. Aksukin varmasti pärjää. Itseasiassa Aksulla on jo takanapäin, pian kaksi vuotta sitten saatu LKV1 & irtoSERT. Kyseisistä näyttelyistä ei kuitenkaan jaettu BIS-sijoja. Uskon vahvasti, että Aksu olisi tuolla listalla ollut, jolloin sen olisi voinut ilmoittaa kantakirjaukseen jo aikoja sitten. No, ei auta itku markkinoilla, ja uutta yritystä putkeen! Samaavauhtia ilmoitin Aksun sitten Alegren näyttelyihin 21.3.

En nyt jaksa (...) linkkejä laittaa, mutta ollaan Cherrieläisellä kokoonpanolla lähdössä myös kiertämään maaliskuun ERJ ja KRJ Cupit :)

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Jäähyväiset kilpakentille

Olen ylpeä itsestäni. Olen nyt vihdoinkin saanut kirjoitettua luonteet kaikille hevosille. Suurinosa on jopa löytänyt kuvatkin itselleen, Rollea lukuunottamatta. Päiväkirjojakin kirjoittelen pikkuhiljaa, juuri tyylillä yksi päivässä. Nyt sitten voisi aloittaa sen sukuselvitysprojektin. Ei muuten tule ihan helppoa.

Suurin muutos nyt on tapahtumassa kuitenkin kilpailutilanteessa. Pidän kilpailueläkeikäisenä 20-vuotiasta hevosta, ja nyt sitten ollaan siinä pisteessä että eläkkeelle lähtevät - hieman myöhässäkin - Unna, Aksu, Leea, Dafi ja Nukke. Edellisessä tekstissä mainituista kisoista on osasta vielä tulokset tulematta, mutta uusiin ei tätä viisikkoa enää ilmoiteta. Tekee melkein pahaa itsekin :'). Unnasta ja Aksusta ei tule paria, mutta mieli tekisi kovasti jälkeläisiä molemmille, hienoja hevosia kun ovat. YLA:ankin ajattelin molemmat ilmoittaa, kunhan tilaisuuksia taas tulee.

Viimeinen ilouutinen on se, että Yhteistyö-/ystävyystallimme Golden Rose on palaillut pitkältä tauolta :). Anun kanssa on keksitty milloin mitäkin, on ollut eläinklinikkaa ja kilpailuita, ja vaikka sun mitä. Hiljalleen, hiljalleen virtuaalielämä tuntuu palailevan takaisin raiteelleen...

tiistai 28. helmikuuta 2012

Kuin strösseliä kakun päällä

Inspis on nyt sitten iskenyt ihan urakalla. Olen pari viime päivää kirjoitellut luonteita, selvittänyt kasvattien olinpaikkoja, myynyt vanhoja hevosia, kilpaillut...

Tällä hetkellä suurin projektini on kirjoittaa luonteet kaikille hevosille. Sen jälkeen sukuselvitykset (siinäkin voi joutua hieman tutkimushommiin kun niin monelta ovat sivut kadonneet...). Päiväkirjamerkintöjä minulla oli muutama vuosi sitten tapana kirjoittaa siten, että kirjoitin tänään yhdelle hevoselle, huomenna toiselle, ylihuomenna kolmannelle, ja niin edespäin. Taidan ottaa taas saman käyttöön. Lisäksi minulla olisi haaveena kirjoittaa jokaiselle hevoselle oma valmennussuunnitelma, mikä saisi ne eroamaan massasta entistä enemmän. Koulutustasot ja painotelajit on päivitetty jo.

Ehkä tämän hetken konkreettisin muutos liittyy kuitenkin noihin myytäviin hevosiin. Kun eivät kerran yleisölle kelpaa, niin miksi en pitäisi niitä itselläni? Myy sitten myöhemmin, tekstien ja sijoitusten kera, jos siltä vielä tuntuu. Näin ollen tallille ovat jäämässä Jumpe ja Helmi. Mutta aivan, yksi puuttuu. Tino sai nimittäin uuden kodin, ja on lähdössä parin viikon sisällä. Lisäksi Rolle palasi takaisin kotikulmilleen, kun uhkasi joutua kiertoon. Mikä siinä on, että kasvattia ei voida tarjota takaisin kasvattajalle, vaikka niin on sovittu? No, pääasia on että kaikki on nyt hyvin, eikä Rolle päätynyt bittiavaruuteen.

Lisäksi minun tekisi valtavasti mieli hieman uutta verta Cherrieen. Tai lähinnä vanhaa. Siis suomenkielellä sanottuna teettää varsa, yhdistelmästä tai toisesta. Suhteellisen vahva yhdistelmäehdokas voisivat olla Unna ja Aksu. Pitää nyt kuitenkin vielä katsoa, en siis lupaa mitään ;). Yritän pitää huolta siitä, ettei lauman koko karkaa käsistä.

Lisäksi on vielä ilmoittauduttu muutamiin kilpailuihin :)
Arcadia Morgans, KRJx6
K Gård, ERJx6
KK Marlene, KERJx6
al Najya, NJ

Niin kai se lopulta on, että pienten asioiden hiominen tekee loppujenlopuksi tästä niin hauskaa. Ikuista pyrkimystä täydellisyyteen - mutta mikäs sen parempaa? Se on kuin strösseliä kakun päällä.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Pikkupäivittelyä

Tekstien uusimista, uusien kirjoittelua, kalenterien päivittämistä, kisoihin ilmoittautumista... Siitä on virtuaalitallinpitäjän arki tehty, ja luulen jakavani tämän mielipiteen aika monen kanssa. Mikähän siitäkin sitten tekee niin mukavaa, että on pakko jatkaa. Eikö olisi helpompaa iskeä hanskat tiskiin, laittaa kone kiinni ja lähteä vaikka oikeasti ratsastamaan?

Ei.



Kisoihin ilmottauduttu:
Fiktio, KRJ x 5