sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Valehtelisin jos väittäisin...

Hei!
Syksy alkaa hiljalleen kääntyä talveksi, ja joku on varmasti huomannut, että Cherriekin on ummistavinaan silmänsä taas kerran. Niin kuluneelta kuin tämä selitys kuulostaakin, niin tälläkertaa on Amdan koneessa vikaa, ei suinkaan motivaatiossa. Tällä hetkellä olen isäni luona hänen koneellaan. Koulussa tai kavereiden koneilta en oikein virtuaalijuttuja kehtaa päivitellä, mitä tuskin tarvitsee selitellä.

Yritän kuitenkin edelleen saada muutamaa hevosta myydyksi, ja järjestettyä täällä asuville jotain aktiviteettia. Se on kuitenkin aavistuksen hankalaa, sillä en uskalla järjestää kisoja etten vain unohda lähettää tuloksia, ja myös kisailu muualla on jäänyt vähemmälle juuri huonomuistisuuden takia. Päätin alkaa merkitä tänne kaikki kilpailut joihin osallistumme.

IRL-elämässä olen hurahtanut blogaamiseen ihan täysin. Täällä sitä tulee tehtyä enemmän vain omaksi huvikseen kuin yleisön luettavaksi. Ehkä yritän alkaa jotain polkua pitkin selvittelemään muiden virtuaalitalliblogeja, jos sitä kautta saisi juuri tähän kirjoitteluun lisää inspistä. Täytyypä lähteä tutkailemaan...

Kisoihin ilmoittauduttu:
Viehättävä ERJ x 6

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti