"Ruoho on vielä aamukasteesta kostea. Aurinko yrittää sädehtiä puun lehtien läpi luoden koko maiseman vihreäksi. Orava astuu pari askelta eteenpäin ja haistelee maata. Sitten se liikkuu taas hiukan, ja pysähtyy tunnustelemaan maan liikkeitä. Samassa se pinkaisee puuhun, ja siinä missä se hetki sitten oli, seisoo utelias hevosvarsa. Kohta sitä seuraa toinen. Sitten kolmas. Lopulta hevosia on puun alla koko lauma, eikä kukaan enää muista oravaa, joka huokaisee, ja luikkii karkuun vähin äänin..."
Kevät on nyt parhaimmillaan, on jo melkein kesä. Puut ovat jo pukeissaan, ja lokit kirkuvat järvellä. Myös virtuaalimaailmassa on kevät. Sitä ei ehkä huomaa puiden lehdistä tai lintujen laulusta, mutta yhdestä asiasta sen huomaa. Nimittäin varsoista. Kaikki tuntuvat teettävän varsoja keväällä, keskustelupalstat pursuavat EJ + TJ kyselyitä.
En väitä, että olisin itse poikkeus. Itseasiassa tämä kesä on poikkeuksellisen hedelmällinen, sillä Cheritableen on syntymässä peräti 8 uutta varsaa. Netta, Unna ja Omppu on astutettu, samoin ensikertalaisina myös Dafi ja Tellu. Lisäksi on vielä tarkoitus astuttaa Cindy, Daisy, sekä Mari.
Pisara odotuksesta annetaan myös VRL'n aukeamiselle. Sivuille on nyt päivitetty uutta infoa, joskaan ei mitään tähdellistä. Nyt kuitenkin koko virtuaalimaailma tuntuu pidättävän hengitystään, millaisena uusi VRL aukeaa.
Hevostilanne on muutenkin muuttunut hiukan. Onni, Siiri, Star, Sari, Kassu ja Helmi ovat jättäneet Cherrien, ja lähteneet maailmalle. Surullista, mutta omalla tavallansa myös helpotus. Sain todeta, että foorumit ovat hevosten myynnissä erittäin hyvä apuväline.
Myös yksi uusi hevonen on tullut, suomenhevostamma nimeltään Suvannon Poutapilvi "Pilvi". Pilvillä on todella pitkä suku. Se oli oikeastaan tilausvarsa. Nyt sitten tarkoituksena olisi ostaa vielä muutama muu suomenhevonen. Lisäksi yritän ostaa itselleni yhtä pitkäaikaista haavetta, nimittäin al Rayadlaista arabia. Katsotaan kuinka käy.
Mitään sen suureellisempaa ei taida enää tähän toukokuiseen päivään kuulua, joten olkoon nämä loppusanat. Kiitos, ja hyvää kevätkesää kaikille!
tiistai 18. toukokuuta 2010
perjantai 2. huhtikuuta 2010
Päivittelyä päivittelyä.
Hei!
Lumet ovat sulaneet pois ja antaneet lisää energiaa varmasti itse kullekin. Itselleni ainakin, se näkyy myös Cherrien sivuissa, mikäli malttaa yhtään syvemmältä etsiä. Lähes kaikki hevosten sivut on päivitetty uuteen leiskaan, muutama on vielä päivittämättä. Uusia hevosia on tullut ja syntynyt muutama kappale, minkä lisäksi ollaan jouduttu myös jättämään haikeita jäähyväisiä.
Leiskaa on siis päivitelty. Myös hevoset- sivu on saanut uuden ilmeen, nykyään voit tarkkailla kumpaakin rotua omana sivunaan.
Sitten varsauutisia. Sepsun ja Unnan varsasta tuli ori. Se syntyi lasketusti 27.2.2010, ja sai nimekseen CT Spectrolite. Spektroliitti on Suomessakin louhittava korukivi, joka erään määritelmän mukaan "säkenöi kaikissa sateenkaaren väreissä". Mielestäni tämä kuvasi Rollea monessakin mielessä. Ensinnäkin kimot syntyvät tummina, kuten varmasti tiedättekin. Se siis kirjaimellisesti vaihtaa väriä. Enimmäkseen nimi on kuitenkin vertauskuvallinen. Suomalaisen karu, silti upea. Monipuolinen, muttei ammu yli. Täydellistä.
Suomenhevosia on syntynyt kaksi. Kumpikin oli Juuson jälkeläisiä. Ensimmäiseksi syntyi tama CT Helmikuu, jonka emä oli Hilma. Tämän nimen tarkoitus minulta meni itsekin hiukan ohi, kun varsa kaiken lisäksi syntyi maaliskuussa. Näin kuitenkin yhdistin Hilman Havinan ja Juuskuun. Nimen syvällisempää tarkoitusta jokainen voikin pohtia itsekseen. Jos keksitte, kertokaa toki minullekin!
Toinen varsoista oli ori, ja sai nimekseen CT Jummijammi. Tälläkään nimellä ei erityisempää tarkoitusta, se vaan kuulosti hauskan hyvältä korviini. Jumpen emä on Tilda. Jumpe on omasta mielestäni ehkä lupaavin täällä syntynyt suomenhevoskasvatti, ainakin tähän mennessä. Innolla odotamme että se pääsee kilpailemaan.
Näyttelyissä on tosiaan käyty. Ensimmäisestä näyttelystä (josta on edellisessäkin merkinnässä maininta) ei juuri kunniaa tippunut. Tuomarit Alina J. sekä Anette N. olivat sitä mieltä, että Tellun ja Unnan kuvat ovat laittomia (vaikka niihin onkin kysytty lupa kuvaajalata henkilökohtaisesti). Sari kuitenkin niitti tuloksia. Se kruunattiin varsaluokan luokanvoittaja neloseksi (LKV4), minkä lisäksi sai tittelit JS sekä KUMA. Minun mielestäni ihan hyvin ensimmäisiksi näyttelyiksi!
Sitten on tämä Fiktion näyttely, jonne meiltä lähtivät Onni ja Repe. Onni oli varsaluokan 9., Repen tulokset eivät vielä ole tulleet.
Mutta että tällaista tälläkertaa. Katsotaan mitä seuraavaksi! Hyvää kevättä kaikille!

keskiviikko 3. helmikuuta 2010
Varsakauteen?
Heipähei taas aikoihin.
On jäänyt tämän blogin päivittely taas. Kuten ehkä hiukan koko tallin. Hevosten kanssa on kuitenkin touhuttu, vaikkakaan ei paljoa.
Eniten toimintaa osakseen on saanut ehdottomasti Unna. Sen lisäksi että tyttö on nyt menossa näyttelyihin, se on myös astutettu 14.1.2010, jolloin laskettu aika olisi 27.2.2010. Näyttelyihin ovat Unnan lisäksi menossa Tellu ja Sari.
Mitään sen erikoisempaa ei sitten oikeastaan olekaan tapahtunut, ja itseltäni on energia sen verran vähissä, etten ole kovin paljoa jaksanut päivitelläkään. Mutta innostus ei ole laantunut, ennemminkin piilossa jossain sisälläni. Silti tiedän että se on olemassa. Sitä todistamaan kirjoitin ehkä tämän merkinnänkin, osoittaakseni että hengissä ollaan. Kun VRL:kin vielä aukeaisi, pääsisimme taas ilmoittelemaan olemassaoloamme senkin kautta. Alkaa tulla kohta kilpailuikävä :j.
Mutta että näin tänään, huomenna ehkä erilailla, tai sitten ei. See ya!
//Amda

maanantai 4. tammikuuta 2010
Pitkästä aikaa!
Hei kaikille!
En olekaan nyt kirjoitellut tänne mitään pitkään aikaan, joten tämä on aika korjata kiireen vilkkaan. Viimeinen merkintä on kirjoitettu lokakuun lopulla, ja nyt on sentään jo tammikuun alku. Taukoa on ollut noin kaksi kuukautta. Hiukan selittelyä. Ensinnäkin, aloin marraskuun alussa pitämään IRL-talliblogia, jota en kuitenkaan jaksanut jatkaa kuin sen kuukauden, sillä käyn IRL-elämässä tallilla noin 2-4 kertaa viikossa, joten se vie sekä aikaa että energiaa. Talliblogini oli eri osoitteella, enkä jaksanut jatkuvasti rampata kahden käyttäjätilin välillä. Tämä siis jäi vähemmälle huomiolle. Muutenkin virtuaalimaailma sai luovuttaa aikaansa, jota tarvitsin muuhun. Aina on mm. se iänikuinen koulu, ja peruskoulun viimeisellä luokalla se vaatii oman panostuksensa, jotta pääsee minne haluaa.
Nyt on kuitenkin joululoma, ja energiavarasto alkaa taas täyttyä, joten saan uhrattua virtuaalimaailmallekin enemmän aikaa, mitä ennen joulua. Innostus alkaa siis hiipiä takaisin kuin varkain, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Antaa tulla vaan!
Cherriessä ei siis ole kovin paljoa päivittelyä nyt tapahtunut. VRL vetäytyi tauolle, joten marraskuun YLA-tilaisuudesta ei olla vielä saatu tuloksia. Meiltähän tosiaan oli Unna siellä arvosteltavana. Saa nähdä että miten nyt käy. Sen lisäksi Nukke oli rekisteröintijonossa jo ennen Tinoa, Onnia ja Saria, mutta vaikka kolmikko on jo rekisteröity, ei Nukke ole vieläkään saanut VH-numeroa. Jos nyt sitten katkon jälkeen.
Nyt kun VRL on katkolla, todennäköisesti astutetaan muutama tamma. Ainakin Netalla, Hilmalla ja Tildalla olen suunnitellut teettää varsat. Mahdollisesti myös Marilla. Pitää nyt hiukan katsella sekä tilannetta, tammoja ja myös oriehdokkaita. Suunnitellaan... ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)