maanantai 31. elokuuta 2009

Hyppää hyppää!

Kilpailukausi pääsi siis alkamaan 20.8.2009, tosin vain nuorison osalta. Vanhempien hevosten ilmoittautumisessa kävi joku moka, joten Hiprakan kisat jäivät kokonaan väliin. Nuoriso kävi kuitenkin Esclandressa kilpailemassa koulua. Sijoituksia ei tullut, mutta eipä kukaan viimeisilläkään sijoilla ollut. Kisat menivät odotetusti, vielä nämäkin nimet nousevat! (:

Lisäksi kaikki myytävät hevoset ovat löytäneet kotiehdokkaat. Pisimmälle on edennyt Kerry, joka on sivuja vaille valmis muuttamaan, entiselle hoitajalleen muuten!

Sitten eilisen tapahtumia. Olimme irtohypyttämässä hevosia Cherrien maneesissa. Mukaan pääsivät Aksu, Bria, Daisy, Santtu ja Unna. Koska oli hevosia näin paljon, siinä menikin mukavasti koko päivä.

Aluksi Bria pääsi näyttämään esimerkkiä. Vaikka toisaalta, sitä ei pahemmin näytetty, eiväthän muut hevoset olleet maneesissa samaan aikaan. Ainakin se näytti esimerkkiä meille ihmisille, että "näin teidän kuuluu saada nuorisokin hy
ppäämään!". No, siinä tosiaan oli aihetta, sillä Brian hypyt olivat mahtavia, ja virittelivät samalla meidät ihmisetkin oikeaan tunnelmaan. Bria hyppäsi korkeimmillaan 140cm, eli vähän alle sen koulutustason.
Seuraavana päästettiin maneesiin Unna. Se hyppäsi mielellään, ja onneksemme myös puhtaasti. Emme niin kovin vielä Unnaa tunne, puhumattakaan sen hyppytyylistä. Vastahan Unna tuli muutama viikko sitten. Se kuitenkin osoitti, että olimme huolineet turhaan sen hyppytyylistä. Se oli kerrassaan upea. Lisäksi Unna tiesi, mistä on kyse, joten sitä oltiin selvästi irtohypytetty myös Golden Rosessa.
Unnan jälkeen tuli Aksu valloittamaan areenan. Sekin oli hypännyt aikaisemmin, muttei silti vielä ihan ymmärtänyt. Hauskaa sillä kyllä näytti olevan. Aksu poukkaroi ympäri maneesia, mutta ei meinannut löytää tietään hyppykujalle. Kun se viimein löysikin, ei kaikki sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Aksu ei thatonut saada askeleitaan sovitettua esteiden väliin, jolloin toinen este putosi. Kun Aksu pääsi kujalta pois, alkoi se taas ilakointinsa, ja hyppi ja pukitti pitkin maneesia. Yhden kerran se tuli estekujan hienosti läpi. Laukan rytmi pysyi sopivana, ja askeleet kävivät väleihin. Ja hyväänhän aina pitää lopettaa, eikö?
Sitten oli Santun vuoro. Se olisi irtohypytyksessä ensimmäistä kertaa. Se tiesi suurinpiirtein, mistä oli kyse. Sen kanssa oli harjoiteltu jo etukäteen taluttaen sitä maapuomien yli. Lisäksi, hevosethan ovat tunnetusti lahjottavissa kauroilla. Mutta nyt, olisi Santun ensimmäinen kerta ihan oikeasti. Se päästettiin maneesiin irti, mutta ihan heti ei hypytystä vielä aloitettu. Annoimme Santun tutkia maneesia jonkin aikaa, jottei mikään säikäyttäisi sitä, ja antaisi huonoja kokemuksia. Kun maneesia oli tutkittu tarpeeksi kauan, ja Santtu tuli luokse yrittäen houkutella leikkimään, aloitimme hypyttämisen. Ajoimme Santun hyppykujalle, johon oli sitä varten tehty pieniä ristikoita. Ei niin vaikeaa aluksi. Santtu hyppäsi ensimmäisen yli, mutta hidasti sitten vauhtiaan käyntiin asti, tutki jälkimmäistä ristikkoa vähän aikaa, astui sen yli, ja ravasi sitten kauraämpärin luo, jota minä pidin. No, toinen yritys. Santtu ohjattiin taas kujalle, ja nyt se ymmärsi laukata esteiden ylitse huomatessaan kauraämpärin. Hyvin meni! Eihän tuota vielä hyppäämiseksi voi sanoa, mutta ei se ole vielä tarkoituskaan.
Loppujen lopuksi päästimme itse kuningattaren maneesiin, ja kuningattaren elkein se sinne astelikin. Daisy tiesi heti, mistä on kyse, ja juoksi kujalle itse, lähestulkoon ilman pyyntöä. Se hyppäsi esteet sulavasti ja upeasti. Tässävaiheessa kiinnitin huomioni siihen, että se hyppäsi kovin samanlailla, kuin Unna. Huomio sai minut hymyilemään. Daisy hyppäsi kujan uudelleen ja uudelleen, eikä vaikuttanut vähääkään kyllästyneeltä. Viidennen kerran jälkeen päätimme lopettaa. Daisy oli suoriutunut uskomattoman hyvin, ja esterkorkeutta oli 150cm. Hieno päivä, ihan kaikkien osalta!

lauantai 22. elokuuta 2009

Unna tuli taloon.

Noniin. Onpa siitä taas muutama hassu päivä vierähtänyt kun tänne on uutisia kirjoiteltu. Elikkäs, nyt on niin että kaikki hevoset alkavat olla hyvässä kunnossa, ja ensimmäiset kilpailut ovat 20.8.2009. Juu, tiedän, että se meni jo, mutta KRJ ei ole saanut aikaiseksi tarkastaa tuloksia. Joten tässä mennään.

Sitten, Tanja, Moona ja Leidi ovat muuttaneet pois Cheritablesta, ja asuvat nykyään Jinn Arabiansissa. Toivottavasti kaikki jatkuu siellä hyvin (:. Uutta kotia etsivät vielä Fatu, Leea sekä Mokka. Mahdollisesti myös Ransu myydään jossakin vaiheessa. Kun Zette ja Cindy saavat varsottua, sekä varsansa vieroitettua, ovat nekin lähdössä, mutta se nyt ei vielä ole ajankohtaista. Kävin tämänhetkisen myyntilistamme jättämässä hevostallit.comiin sekä hevoset.comiin, joten toivotaan, että ne löytävät pian uudet kodit itselleen. Kerry on muuten varattu, ja todennäköisesti muuttaa hyvin pian pois täältä.

Vaikka lähtijöitä on paljon, niin on myös tulijoita. Ei nyt ehkä yhtä paljon, mutta joka tapauksessa. Golden Rosesta meille nimittäin muutti sellainen herttainen neiti kuin GR' Uniq Designe, tutummin Unna. Unna on nyt kolmevuotias, joten se muuttikin tänne sopivasti päästäkseen aloittamaan kilpailun hyvin nopeasti.

YLA'n tulokset on myös saatu, kaikille tuli tulokseksi YLA3. Parhaat pisteet taisi vetää Omppu, 90p, ja Cherrien tammojen ennätys. Onnea ♥. Elokuun tilaisuuteen lähtee tälläkertaa ainoastaan Daisy.

Lisäksi olen ottanut sellaisen käytännön, että kirjoitan päivittäin aina yhden hevosen päiväkirjaan. Näin kaikille tulee suurinpiirtein tasainen aikaväli.

Nyt väsyttää ja Amda menee nukkumaan, että ehtii aamutallillekin. Hyvää yötä!

lauantai 8. elokuuta 2009

KUMA

Nyt (vasta! :o) on saatu tulokset Yksityistalli Sinlencen NJ-näyttelyistä, joissa Aksu sai irtoSERT ehdokkuuden. irtoSERT jäi saamatta, mutta Aksu nappasi yhden KUMA-palkinnoista itselleen. Ja saihan herra sitäpaitsi JS'n, mikä merkitsee jalostuksessa paljon. Onnea Aksu!

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Lomaloppu.

Eilen alkoi siis hevosten kuntouttamisjakso. Kaikkia hevosia liikutetaan päivittäin, ja liikunnan määrää lisätään viikoittain. Ensimmäinen viikko otetaan todella rauhallisesti, edes laukannostoja ei tehdä samanlailla, kuten yleensä. Niitä tehdään vähän, ja laukkaa mennään vain lyhyitä pätkiä. Seuraavalla viikolla lisäämme pidempiä laukkapätkiä, ja ravaaminenkin saa enemmän respektiä. Kaikkia hevosia liikutetaan kuutena päivänä viikossa.

Sitten on tuo Cheritable Cup lähestymässä. Lajeina ovat siis ne perinteiset KRJ, ERJ ja VNT. Olen alkanut niitä pikkuhiljaa tässä järkkäilemään, vaikka kuukausi vielä onkin aikaa. Ei se mitään, asiat on hyvä suorittaa ajoissa.

Sitten on vielä sellainen hyvä uutinen, että Tanja, Moona ja Leidi ovat löytäneet uuden kodin. Kaikki kolme saavat yhdessä muuttaa Jinn Arabiansiin.