lauantai 27. kesäkuuta 2009

Summertime

Vielä ei ole selvillä, mikä on orien lopullinen vointi tulipalon jälkeen. On liian aikaista sanoa mitään.

Nyt on kuitenkin viety loppuun tämän kilpailukauden viimeinenkin rutistus, joka kilpailtiin kouluratsastuksen merkeissä Gestüt Spiegelungin tiloissa. Sijoituksia ei tullut, mutta se on ongelmista pienin, eikä sillä ole niin väliäkään. Nyt on kuitenkin ominaisuuspisteitä kasassa niin paljon, että yksi hevosistamme on korkeammalla kuin koskaan. Sepsu sai kilpailuiluvan kansallisissa luokissa, 110cm. Aluetasolla se saa hypätä 140cm.

Tähän loistava kilpailukausi, seuraavaa odotellen. Hevoset jäävät nyt ainakin kuukauden lomalle, elokuussa laidunkausi loppuu, ja hevosten kuntoa aletaan pikkuhiljaa saavuttelemaan takaisin. Elokuun lopulla olisi jo tarkoitus päästä kisoihin.

Suurempia päivittelyjä ei todennäköisesti ole loman aikana. Viekut ja maili tarkastetaan päivittäin, mutta itse sivut eivät todennäköisesti juuri muutu. Jotain pientä hienosäätöä saatan tehdä, mutta ei nyt erityisempiä.

Se on sitten hyvää lomaa kaikille!

perjantai 26. kesäkuuta 2009

Surullisin.

26.6.2009

Ehkä surullisin päivä Cheritablen historiassa.
Juttu on nimittäin niin, että oikosulku aiheutti tulipalon, joka leimahti oritallin puolella. Suurinosa hevosista oli ulkona, ja tallin sisällä olleet saatiin ajoissa ulos.

Eriasia onkin, säilyivätkö kaikki kuitenkaan terveinä? Ainakin Ferry, Kerry ja Ransu vaikuttavat saaneen savua keuhkoihinsa, eikä niiden selviäminen ole vielä varmaa. Muut eivät ainakaan tässä vaiheessa paljasta pahoja merkkejä.

Voimme vain toivoa parasta, ja toivoa että se riittää. Oriit lähetetään jollekin Klinikalle tutkimukseen heti pikimmiten.

Kun saamme hevosten kunnon selvitettyä, tänne tulee lisämatskua. Toivokaamme parasta <3

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Hienosäätö alkaa ;D

Noniin. Nyt se tänään lupailemani hienosäätö sitten alko. Eli, hevossivu on pistetty uuteen uskoon, ja myyntitalli on päivitetty. Tämän vuoden kasvateista Mokka ja Lellu saavat etsiä uudet kodit itselleen. Pitäis kai mainostaa noita myytäviä vähän jossain, kun kysyntää tuntuu olevan niin vähän. Ainakin oritalliin pitäis saada lisää vapaita karsinoita, jos ei sittenkään tarvis laajentaa....

Arvosteluun mars ♥

Terve vaan, pitkästä aikaa!
Nyt on yks, suurehko urakka saatu valmiiks, eli kaikki hevosten sivut on nyt samanlaisia. Eilen sain vihdoinkin sen Zeten sivunkin tehtyä! Huhhuh! Tekis mieli vaihtaa nyt joku uus leiska, mutta ei todellakaan tee mieli tehä kaikkien hevosten sivuja taas uudestaan. Huoh! No, ehkä kesän jälkeen.

Sitten on Cherrie ilmoitettu VRL'n talliarvosteluun. Tosin, jonossa on ennen Cherrietä 26 tallia, eli vähän aikaa kestää ;). Leiskan vois vaihtaa vaikka sen jälkeen. Siis arvostelun. Nyt onkin sitten tosi paljon kaikkee pientä hienosäätöö, mitä pitäis tehä. Cherrien kategoriathan on siittola ja kilpatalli, ja niiltä vaaditaan seuraavia asioita:

Siittola (KAT2)
Tallilta odotetaan aktiivista kasvatustoimintaa, vähintään 10 syntynyttä kasvattia ja rekisteröity kasvattajanimi. Siittolalta tulisi löytyä tarpeeksi hevosia (vähintään kaksi yli 4-vuotiasta tammaa ja yksi yli 3-vuotias ori) toimintansa kattamiseksi ja tarvittavat puitteet (vähintään yksi varsomiskarsina). Tallilla on käytössä selkeä astutuskalenteri, johon on kirjattu tehdyt astutukset ja syntyneet varsat. Tallin sivuilla on selvitys siittolan kasvatustavotteista ja periaatteiesta.


Kilpatallit, mahd. painotus / laukka-, ravi-, western- ja valjakkotallit (KAT4)
Tallilta tulee löytyä vähintään 5 aktiivisesti kilpailevaa hevosta ja tarvittavat puitteet lajin harrastamiseen


Kilpatallin vaatimukset täyttyy. Pitää vaan kirjottaa (tai ennemminkin julkaista ;)) esittelysivu, josta ilmenee puitteet. Kilpailevia hevosiahan on melkein kaikki, riippuen vähän, mikä lasketaan aktiiviseksi (:.

Sitten tää siittola osuus. 10 syntynyttä kasvattia ei ole, eikä arvosteluun mennessä tule, se on ihan selvä. Brian varsa syntyy 15.7. En usko, että Cherrietä ehditään siihen mennessä arvostella. Mikäli näin on, ehdimme rekisteröidä kasvattajanimen CT. Hevosia on "tarpeeksi", varsomiskarsinoita on 8. Astutuskalenteri on käytössä, joskin sitä tulee vielä selkeyttää hieman :D. Kasvatustavoitteet ja periaatteet pitää vielä kirjoittaa uudelleen.

Lisää aiheesta voi lukea VRL'n sivuilta:
http://www.virtuaalihevoset.net/tallit/arvostelu.php

Sitten voin ilokseni ilmoittaa, että 21.6.2009 on syntynyt tämän kesän ensimmäinen varsa, jonka sai Daisy. Varsa sai nimekseen CT Daphire ox, kutsumanimeltään Vire. Tamma on Daisyn esikoisvarsa, ja erittäin lupaava tapaus Cherrien jatkoa ajatellen.

Viimeiseksi minun on ilmoitettava, että oritallia aletaan laajentaa keskiviikkona. Karsinoita tulee todennäköisesti 6 lisää.

torstai 11. kesäkuuta 2009

Amda selittää...

Kuten joku on ehkä huomannutkin, niin kävimme näyttelyssä 6.6 Yksityistalli Silencen tiloissa. Bria ja Topi hylättiin. Brialle syyksi ilmoitettiin luvattomia kuvia, mikä ei kyllä pidä paikkaansa. Brian kuvat on haettu Aria INT'n sivuilta, ja kuviin on kysytty lupa! Topin kuvat taas eivät ilmeisesti toimineet, pitääpä käydä tarkistamassa...

Mutta sitten on vielä Aksu jäljellä, joka osallistui luokkaan orivarsat. Aksu selvästi seuraa jokseenkin isänsä jalanjälkiä, joka oli ennen Aksua ainoa Cherrien hevonen, joka on saavuttanut LKV-sijoituksen NJ'n alaisissa näyttelyissä. Niin, Aksun sijoitushan oli LKV2, 12 hevosesta. Tämän lisäksi Aksu palkittiin JS-tittelillä, ja se on ehdokkaana irtoSERT'n hakijaksi. Nyt ei muuta kun toivotaan parasta!

Sitten haluan pyytää anteeksi tämänhetkistä epäaktiivista päivittelyä. IRL elämässä on nyt niin paljon tekemistä, että jomman kumman maailman on pakko väistää vähemmälle huomiolle. Luonnollisestikin se oli virtuaalimaailma. Eli kiinnostukseni ei ole vähentynyt, päinvastoin. Kohta mennään taas täysillä eteenpäin, kunhan IRL'stä selvitään.

Ainiin, sitten on tullut vielä pieni muutos hevoskantaan. Abe muutti Golden Roseen, ja Santtu muutti Golden Rosesta meille Cheritableen. Leiska mahdollisesti vaihtuu piakkoin, riippuen kuinka paljon ehdin nyt varastaa aikaa IRL'stä.

//Amda